Sanoja jonossa

        Kolmas hiljaisuus Auri istui Alapuolella Suojassaan ja tärisi. Hän tiesi, että aika oli tullut. Hän tiesi, ettei voisi enää pysyä varjoissa eikä kutistua. Hänen oli astuttava ulos. Vuosia aiemmin hän oli luvannut suojella Kvothea. Kvothe oli nauranut lupaukselle hyväntahtoisesti ja Auri ymmärsi kyllä miksi. Hänen ystävänsä koki olevansa itse suojelija hänen ohuutensa ja painottomuutensa tähden. Mutta Kvothe ei tiennyt kaikkea. Auri oli jo monta vuotta pysynyt salassa. Nekin harvat, jotka olivat hänet nähneet, luulivat nähneensä kerjäläisen tai kadulle joutuneen, järkensä menettäneen opiskelijan. Ainoa suuri asia Aurissa näytti olevan hänen halon lailla pään ympärillä leijaileva hiuskuontalonsa. Auri rakasti hiuksiaan – ne olivat kuin aurinko, tai kuin kruunu... Muistikuva kruunusta toi Aurin vatsaan mustan kiven. Hän muisti miten pakkasi kruununsa laatikkoon ja matkusti salaa Yliopistoon, sillä hän halusi niin kovasti oppia alkemiaa ja muita totuuksia. E...

   Hukata itsensä Ihan itse Vapaaehtoisesti Laittaa laatikkoon Sulkea sivuun Ottaa esille toinen Ja surra menetystä

 Lantiokorista vatsanpohjaan Vatsanpohjasta palleaan Palleasta kaulakuoppaan Säteitä solisluihin Havinaa henkitorvessa Tulva kyynelkanavissa Sävelten hermoreitti

 Kalpea tarkkailija Hengittämätön huutaja Koura kuristaa sydäntäni Ilman jalkoja joilla potkia Ilman käsiä joilla repiä Olet raajaton käskijä Painat kasvoni kuraan

Yöllä taivas kastuu Madonreikiä Pyörteitä Tyhjyys hakkaa tilaa Sadevetyä. 

  Sanoja Sanat ovat suurin aarteeni Ja aarteeni minä syön aamiaiseksi, päivälliseksi, iltaseksi Joskus vain napostelen Iltapäivällä kaivan arkun esiin Tutkin sisältöä Sormeilen, kääntelen, maistelen Näen purppuraa ja vihreää  Tunnen samettia ja hiekkaa Oi linnut älkää vaietko sillä pääni sisäinen kakofonia  hukuttaa minut hiljaisuudessa Ahnaasti kerään sanoja Väritän mustan siniseksi harmaan oranssiksi Saarnaan sanoja eteenpäin Enkä koskaan saa siitä tarpeekseni

Miten suhtautua siihen kun astianpesukoneessa ui sukellusvene? Varma juttu kun tutkan kuulee. Älykkyys puhkoo pään ja muuttuu idioottimaisuudeksi.  Kirjaimet tippuvat kirjojen sivuilta...  Yritä ne sitten järjestää  järkeväksi kokonaisuudeksi.

 Minä kiittämätön ahne omahyväinen  kiero.  Kakara.  Tuijotan oman napani karstaa enkä näe lasten itkuisia silmiä.  "Missä ovat topsit että voin putsata napani?"      

Kynttilän lepattava liekki Kaksi tyhjää viinilasia Suuret kaari-ikkunat Massiiviset samettiverhot valuvat punaisina kuin Jumalan tuomio Vatsasi silkkinen nukka poskeani vasten Kuolevana maalasin varpaasi,  nyt kuolemattomuuden verivana       kaulallani sieluni kietoutuu sieluusi. 

Matkan aikana aurinko laski. Pieni poika hymyili ja suukotti äitiään.  Ilo ja riemu ja rauhattomuus.  Mutta määränpään lähetessä Pieni Ihminen Hirttää Itsensä UNELMIINSA.

Tulevaisuudennäkymäni Ruusuin tulevat huulesi olemaan sinetöidyt kun nyt kerron sinulle mullalla peitetyn salaisuuden.  Ihmisen perversiot tulevat kääntymään häntä vastaan ja hänen hulluutensa kostautuu seitsenkertaisesti  tahoilta joita hän hulluudellaan on riistänyt.  Ja kaikki paha on oleva hänen vatsassaan silloin  kun pujo kukkii ja kuu on täysi.

Elämä on radikaali juttu. Psykedeelinen tajunta.  Svengaava soundi.  Ja klingonit sotii siellä ylhäällä. 

En koskaan itke kyyneliä Vain verta ja kirsikkapuita Olen kuoleva toukka,  laulan lepakoille.

Olen kuullut enkelten kuiskivan selkäni takana.  Olen nähnyt niiden ylimieliset katseet. Ne eivät anna minun surra kuollutta lastani menneisyyttä tulevaa.  Aamulla oli ruusupetini muuttunut piikkivuoteeksi.